Stressed, but well dressed

Or not.

Tää on aina blogin alottamisen vaikeus. Oikeestaan mun kohdalla ihan minkä vaan "harrastuksen" aloitus.

Mun päässä pyörii miljoona eri asiaa, mistä haluan kirjotella tänne, haluaisin postata vaan joka päivä. Ongelma on vaan se, että en tiedä minkä niistä valitsen sekä se, että en halua haukata liian isoa palaa kerralla. Pelkään että mä kyllästyn liian nopeasti.

Kuitenkin tosissaan haluan blogata ainakin koko mun au pair "jakson" ajan ja ehkä vielä sen jälkeenkin, katsoo sitten minkälainen maku suuhun jäi. Haluan, että tästä ajasta jää joku konkreettinen muisto, eikä vaan päänsisäisiä välähdysmuistoja ja kuvia. Jos kaikki vaan nyt pitää sormiaan ristissä ja toivoo, että mun motivaatio, aika ja kärsivällisyys kestävät sinne syyskuuhun asti. (Kärsivällisyys siksi, että mun kone on jo kulutukseen nähden aika pirun vanha ja hidas + laginen kuin mikä.)

Mua on stressannut viime päivät ihan sikana. Näin siis vaan unta mun tulevasta au pairiudesta (tätä pirun "jaksoa" on vaikea nimetä lyhyesti ja fiksusti.).

Siinä unessa mä jouduinkin jotenkin vahingossa yhtäkkiä väärään perheeseen ja ympäristö vaikutti enemmän ehkä jenkkimäiseltä, kuin Irlannilta. (pitäis vähän vähentää o.c:n katsomista varmaankin:D)

Mun väärä perhe oli joku fiiniyden perikuva, he eivät pitäneet musta ja kohtelivat kuin orjaa. Tän kaiken lisäksi mä asuin vielä harry potter -elokuvasta tutussa ruokakomerossa.

Se uni tunki mun ajatuksiin hereillä ollessa. En ollut hetkeen jutellut host perheen äidin kanssa ja mun mielikuvitus + stressi alkoivat vilkastua. "Entä jos ne onkin löytäneet jonkun paljon paremman. Entä jos ne ei enää pistäkään mulle mitään viestiä ja vaan hylkäävät mut, vaikka mulla on jo liputkin.

Tässä kohtaan mun ystävät saivatkin toimia jälleen mun henkilökohtaisina psykologeina ja rauhotella ylistressaantunutta Jassua.

Onneksi mun kohdalle on sattunut aivan ihana perhe, josta äiti ainakin on tosi symppis. Hänen kanssaan juttelin ja kyselin asioista, ja vaikkei hän suoraan mua rauhoitellutkaan, nii mulle tuli mielenrauha. Pääsin hyvillä mielin nukkumaan keskustelun jälkeen, enkä enää uneksinut painajaismaisesta au pair jaksosta.

En kyllä edes enää  muista kerroinko mä hänelle tästä unesta.

En tiedä onkohan sittenkään niin hyvä ajatus lukea kauhutarinoita netistä painajaismaisista au pair kokemuksista. Ensalkuun ajattelinkin vain, että osaanpahan varautua.

Nykyinen au pair on perhettä kyllä kehunut sen verran, että uskallan luottaa siihen, että mua ei ehkä painajaismainen host perhe todellakaan ole siellä mua vastassa, kun tämän kuun lopulla sinne saavun.

Mulla on ihan sikapaljon asioita ja tehtäviä to do -listalla, ennen kuin voin hyvillä mielellä lähteä.

On koulujuttuja, vakuutusjuttuja, isoja maailmaa mullistavia vaateongelmia ja autokoulun viimeinenkin vaihe pitäisi ehtiä käymään. Tälläkin hetkellä  mun pitäisi olla tekemässä työssäoppimisen tavoitteita, mutta yllätysyllätys välttelyn maailmanmestari löytyykin täältä kirjoittelemassa liiba laabaa.

Hyvä puoli toki tästäkin löytyy. Tekemistä on niin paljon, että päivät kuluu nopeammin ja lähtöpäivä koittaa ennen kuin huomaankaan. Toivottavasti ei kuitenkaan niin yllättäen, että huomaan edellisenä päivänä mun to do -listan olevan kokonaan toteuttamaton.

Tänään on myöskin suuri päivä, koska oon päättänyt julkaista myös mun Facebookissa tämän blogin olemassa olosta pienen päivityksen. Se tarkoittaa sitä, että mun perhe ja jotkut "aikuiset" fb-kaverit pääsevät myös näkemään tämän. Se luo vähän paineita. Oon aika nuoresta pitäen kantanut aika kovaa stressiä siitä, millainen mun imago on aikuisten, työkaverien, perhetuttujen ja sukulaisten silmissä. Puuh puuh.. Ehkä mä pystyn tähän. Ehkä.

Vielä lopuksi tämmösenä "loppukevennyksenä" haluan hehkuttaa teille mun kuukauden parasta löytöä, välikausitakkia, mikä mun tosissaan piti ostaa jo viime syksynä (jostain kumman syystä päädyin ostamaan pörröisen "nalleliivin" sen sijaan, vastuullinen ja järkevä shoppailija, eikös?).

Nyt löysin siis vihdoinkin, sopivan,kivannäköisen ja tosi edullisen takin Rauman cittarista ja vielä alennuksesta. Hehkutusta myöskin siitä, että takin koko on semmoinen, mikä ei ole mennyt mun päälle hetkeen. Jotain hyötyä siis tammikuun rääkistäkin!

Ps. mun pitäis oikeesti alkaa pikkuhiljaa ryhdistäytymään valokuvaamisessa, koska mun tämänhetkiset kuvat kännykässä on vaan selfieitä. Ehkä mä koitan kaivella jostain koneen syövereistä jotain muutakin kuvamateriaalia.
Pps. Huomatkaa lisäämäni toiminto tekstien perään, eli jos tykkäät tekstistäni, voit ilmaista sen helposti nyt painamalla ♥ viereistä laatikkoa.♥