Stopping by

Turvatarkastuksesta ja ekasta lennosta selvitty, voittajafiilis. Vielä ois matkaa muutama tunti jäljellä. Lentokone lähtee klo 10.00 paikallista aikaa ja sitten vielä dublinista corkiin bussilla. Ehkä tän päivän jälkeen alkaa tää matkustuskiintiö olemaan hippasen täynnä.

Mulla on vieläkin niiiin epätodellinen olo. Nyt vähän jo tajuan, että oon menossa Irlantiin, mutten sitä, että oon siellä sen puoli vuotta. 

Äiti saattoi mut eilen helsinkiin tosiaan ja tänä aamulla vielä lentokentälle. Siinä sitten turvatarkastusta ennen halattiin vikan kerran ja voin sanoa, että kyllä pieni pala taisi nousta kurkkuun. Syytän äitiä, joka oli kyllä vähän itkuinen siinä. Vaikkakin sen Helsinki-Vantaa lentokentän näkeminen vähän tuntui jo.

Nyt siis tällä hetkellä istun Oslon lentokentällä jossain news bar -nimisessä kahvilassa, juon kahvia ja nautin siitä, ettei kukaan tunne mua. On aika rankkaa puolentoista vuoden yksinasumisen jälkeen muuttaa takaisin kotikaupunkiinsa, jossa kaikki tuntee sut ja punkata mummin luona kuukauden. Siinä ei kyllä ainakaan liikaa omaa aikaa ole. Tämmönen "vapaapäivä" on niin mun makuun. Oon tosi sosiaalinen, mutta jokasella on se kiintiönsä. Mulla se kiintiö oli aika reunoja myöten täynnä kuukauden jälkeen.

Vielä halusin pistää tähän loppuun vähän "henkilökohtaisemman" tekstinpätkän niille läheisimmille kavereille/ystäville, ketkä jäi sinne Suomeen.

Nähdään taas <3 mulla tulee kova ikävä teitä, mutta nyt teillä on sentään puoli vuotta aikaa kerätä mulle juoruja sieltä. Ladatkaa kaikki skype, jotta voidaan olla yhdessä tän puolen vuoden aikanakin ja valmistautukaa sekä henkisesti, että fyysisesti siihen, kun mä palaan ja vietän teidän kanssa tervetuliaiset, jotka on tuplasti vielä paremmat kuin läksiäiset.

I'll be back.

Rakastan teitä kaikkia 💗

Xoxo Jassu

Ps. Edit: kirjoitettu tänään aamupäivällä :)

Läksiäiset ja hyvästejä

Apua! Nyt jo melkeen 3 viikon blogihiljaisuus, hyvin alkaa.

Nää viikot enne lähtöä on mennyt kyl tosi nopeasti. Niin nopeasti, etten oo vieläkään oikeen orientoitunut tähän, että huomenna aamulla seitsemältä istun (toivottavasti) lentokoneessa ja ootan lähtöä kohti Irlantia.

Mulla päättyi työssäoppiminen viime viikolla  ja oon tosi onnellinen, että sain noinkin ihanan työssäoppimispaikan!

Kiirettä on siis senkin puolesta pitänyt ja sen jälkeen jäi vain muutama päivä aikaa alkaa valmistelemaan lähtöä ja viettämään läksiäisiä.

Noissa työpäivien väleissä oli toki myöskin vapaapäiviä, jotka aika mielellään vietin suurimmaksi osaksi kavereiden kanssa nytkun kerrankin "asuin" samalla paikkakunnalla tai lähempänä heitä. Vietettiin tossa edellisviikonloppunakin mun parhaan ystävän Laren 20-v synttäreitä, herranjumala me ollaan vanhoja. Myöskin perheen kanssa vietin aikaa, lukuun ottamatta äitiä ja vanhinta pikkusiskoa, koska he saapuivat tänne etelään vasta tänään.

Tosiaan, viime lauantaina mulla oli pienen, mutta sekalaisen porukan kanssa läksiäiset ja oli kyllä aika tunteikkaat ja tosi ihanat läksiäiset, parempaa en olisi voinut toivoa.

Sain mun ystäviltä ihania läksärilahjoja, vaikken niitä osannut edes odottaa. Sain mm. viiniä, ihanan pöllöviltin sekä maailman ihanimman kaulakorun. Laitan niistä vaikka ensi postaukseen kuvia :).

Tosiaan, kirjoitan tätä postausta nyt lentokenttähotellin sängyllä, valmiina menemään nukkumaan. Äiti on viereisessä sängyssä odottamassa, että kone sammuu ja hänkin saisi unta. Täytyypä siis varmaankin lopettaa tää näpyttely tähän. Koitan ehtiä huomenna laittamaan oslon lentokentältä tunnelmia tännekin puolelle!

Tää blogipostauksen tekeminen vaati aina vähän enemmän aikaa, joten tilannepäivitykset tulee vähän viiveellä. Jos kuitenkin haluat reaaliaikaista kuulumista multa nähdä, voi mua alkaa seuraamaan snapchatissa. Mun sc on: jassuski

Apua, en vieläkään osaa tajuta, että oikeesti lähden. Hyvää yötä murut!

Stressed, but well dressed

Or not.

Tää on aina blogin alottamisen vaikeus. Oikeestaan mun kohdalla ihan minkä vaan "harrastuksen" aloitus.

Mun päässä pyörii miljoona eri asiaa, mistä haluan kirjotella tänne, haluaisin postata vaan joka päivä. Ongelma on vaan se, että en tiedä minkä niistä valitsen sekä se, että en halua haukata liian isoa palaa kerralla. Pelkään että mä kyllästyn liian nopeasti.

Kuitenkin tosissaan haluan blogata ainakin koko mun au pair "jakson" ajan ja ehkä vielä sen jälkeenkin, katsoo sitten minkälainen maku suuhun jäi. Haluan, että tästä ajasta jää joku konkreettinen muisto, eikä vaan päänsisäisiä välähdysmuistoja ja kuvia. Jos kaikki vaan nyt pitää sormiaan ristissä ja toivoo, että mun motivaatio, aika ja kärsivällisyys kestävät sinne syyskuuhun asti. (Kärsivällisyys siksi, että mun kone on jo kulutukseen nähden aika pirun vanha ja hidas + laginen kuin mikä.)

Mua on stressannut viime päivät ihan sikana. Näin siis vaan unta mun tulevasta au pairiudesta (tätä pirun "jaksoa" on vaikea nimetä lyhyesti ja fiksusti.).

Siinä unessa mä jouduinkin jotenkin vahingossa yhtäkkiä väärään perheeseen ja ympäristö vaikutti enemmän ehkä jenkkimäiseltä, kuin Irlannilta. (pitäis vähän vähentää o.c:n katsomista varmaankin:D)

Mun väärä perhe oli joku fiiniyden perikuva, he eivät pitäneet musta ja kohtelivat kuin orjaa. Tän kaiken lisäksi mä asuin vielä harry potter -elokuvasta tutussa ruokakomerossa.

Se uni tunki mun ajatuksiin hereillä ollessa. En ollut hetkeen jutellut host perheen äidin kanssa ja mun mielikuvitus + stressi alkoivat vilkastua. "Entä jos ne onkin löytäneet jonkun paljon paremman. Entä jos ne ei enää pistäkään mulle mitään viestiä ja vaan hylkäävät mut, vaikka mulla on jo liputkin.

Tässä kohtaan mun ystävät saivatkin toimia jälleen mun henkilökohtaisina psykologeina ja rauhotella ylistressaantunutta Jassua.

Onneksi mun kohdalle on sattunut aivan ihana perhe, josta äiti ainakin on tosi symppis. Hänen kanssaan juttelin ja kyselin asioista, ja vaikkei hän suoraan mua rauhoitellutkaan, nii mulle tuli mielenrauha. Pääsin hyvillä mielin nukkumaan keskustelun jälkeen, enkä enää uneksinut painajaismaisesta au pair jaksosta.

En kyllä edes enää  muista kerroinko mä hänelle tästä unesta.

En tiedä onkohan sittenkään niin hyvä ajatus lukea kauhutarinoita netistä painajaismaisista au pair kokemuksista. Ensalkuun ajattelinkin vain, että osaanpahan varautua.

Nykyinen au pair on perhettä kyllä kehunut sen verran, että uskallan luottaa siihen, että mua ei ehkä painajaismainen host perhe todellakaan ole siellä mua vastassa, kun tämän kuun lopulla sinne saavun.

Mulla on ihan sikapaljon asioita ja tehtäviä to do -listalla, ennen kuin voin hyvillä mielellä lähteä.

On koulujuttuja, vakuutusjuttuja, isoja maailmaa mullistavia vaateongelmia ja autokoulun viimeinenkin vaihe pitäisi ehtiä käymään. Tälläkin hetkellä  mun pitäisi olla tekemässä työssäoppimisen tavoitteita, mutta yllätysyllätys välttelyn maailmanmestari löytyykin täältä kirjoittelemassa liiba laabaa.

Hyvä puoli toki tästäkin löytyy. Tekemistä on niin paljon, että päivät kuluu nopeammin ja lähtöpäivä koittaa ennen kuin huomaankaan. Toivottavasti ei kuitenkaan niin yllättäen, että huomaan edellisenä päivänä mun to do -listan olevan kokonaan toteuttamaton.

Tänään on myöskin suuri päivä, koska oon päättänyt julkaista myös mun Facebookissa tämän blogin olemassa olosta pienen päivityksen. Se tarkoittaa sitä, että mun perhe ja jotkut "aikuiset" fb-kaverit pääsevät myös näkemään tämän. Se luo vähän paineita. Oon aika nuoresta pitäen kantanut aika kovaa stressiä siitä, millainen mun imago on aikuisten, työkaverien, perhetuttujen ja sukulaisten silmissä. Puuh puuh.. Ehkä mä pystyn tähän. Ehkä.

Vielä lopuksi tämmösenä "loppukevennyksenä" haluan hehkuttaa teille mun kuukauden parasta löytöä, välikausitakkia, mikä mun tosissaan piti ostaa jo viime syksynä (jostain kumman syystä päädyin ostamaan pörröisen "nalleliivin" sen sijaan, vastuullinen ja järkevä shoppailija, eikös?).

Nyt löysin siis vihdoinkin, sopivan,kivannäköisen ja tosi edullisen takin Rauman cittarista ja vielä alennuksesta. Hehkutusta myöskin siitä, että takin koko on semmoinen, mikä ei ole mennyt mun päälle hetkeen. Jotain hyötyä siis tammikuun rääkistäkin!

Ps. mun pitäis oikeesti alkaa pikkuhiljaa ryhdistäytymään valokuvaamisessa, koska mun tämänhetkiset kuvat kännykässä on vaan selfieitä. Ehkä mä koitan kaivella jostain koneen syövereistä jotain muutakin kuvamateriaalia.
Pps. Huomatkaa lisäämäni toiminto tekstien perään, eli jos tykkäät tekstistäni, voit ilmaista sen helposti nyt painamalla ♥ viereistä laatikkoa.♥

Finally!

Seuraa blogiani Bloglovinin avulla


Elikäs vihdoinkin (kahden päivän hermojen menettämisen jälkeen) voit vihdoinkin seurata blogiani myös kätevästi Bloglovinin kautta! Ihana sivusto, suosittelen! Itsekin seuraan blogeja tätä kautta jos vain suinkin mahdollista! :)

Aloitetaan

Hello!

Oon viimeks kirjottanut blogia joku 2 vuotta (?) sitten, eli tää kirjotus ei oikeen vielä tuu luonnostaan niin kuin ennen. Lisäks en oo viel päättänyt kirjotanko kirjakielellä vaiko puhekielellä, joten tällä hetkellä päädyin puhekieleen.

Voisin vaikka aloittaa tän blogin kirjoittamisen vähän esittelemällä itseäni.

Olen siis 19-vuotias tyttönen, joka on kotoisin Uudestakaupungista, tämänhetkinen "kotikaupunki" virallisesti on kylläkin Rauma, jossa opiskelen lähihoitajaksi paikallisessa ammattikoulussa.

Tulen suuresta perheestä, joka on aika lailla hajanainen. Omaan 8 sisarusta, 5 veljeä ja 3 siskoa.

Äitini muutti vanhimman pikkusiskoni kanssa Enontekiölle ja Iskä asuu Uudessakaupungissa.

Muutin itseasiassa juuri viime viikonloppuna pois viimeisimmästä asunnostani ja punkkaan loppu Suomessa olo ajan isovanhempieni luona Ukissa (lyhenne Uudestakaupungista :D).

Harrastuksia ei juurikaan löydy, koulu ja kaverit vie suurimman osan ajastani, vaikkakin nyt vuonna 2016 olen yrittänyt jatkaa salilla ja ryhmäliikuntatunneilla käyntiä kohtalaisella menestyksellä.

Olen myös musikaalinen ihminen, harrastin ennen laulu- ja pianotunteja ja tänä päivänäkin kumpikin puuha on lähellä sydäntäni.

Sitten voidaankin siirtyä blogin varsinaiseen aiheeseen eli kokemukseeni au pairina.

Hain itseasiassa au pairiksi jo viime kesänä, kun tiedossa oli puolen vuoden keskeytys koulusta.

Hain Ranskaan ja Irlantiin, joista Irlannin haku jatkui henkilökohtaiseen sähköpostitteluun, jolloin jäljelle jäin minä ja eräs muu hakija. Lopuksi päätös oli se, että toinen hakija pääsi au pairiksi, mutta minulta kysyttiin, josko minulle seuraavan haun aikana saa laittaa viestiä, olenko vielä kiinnostunut. No totta kai.

Olen aika nuoresta saakka toivonut pääseväni ulkomaille muun kuin loman merkeissä. Kiinnostukseni alkoi, kun kotiini tuli postissa esite kielimatkoista ollessani 6. luokalla ja aloin haaveilemaan semmoisesta. Äitini kuitenkin sanoi, että kyseinen matka olisi liian kallis hyödyllisyyteensä verrattuna meidän perheelle, joten se sai jäädä unholaan. 

Seuraavaksi kiinnostukseni kohdistui vaihto-oppilasvuoteen, joka sekin paljastui omalle taloudelle liian kalliiksi.

Kun vaihdoin vuoden jälkeen lukiosta amikseen ja elämässä tapahtui muutenkin paljon muutoksia, muutin mm. raumalle jne, aloin kaukaisesti miettimään au pauriutta. Selailin paljon huvikseni au pair hakuilmoituksia kansainvälisillä saiteilla, mutta mitään vakavaa aietta en tehnyt hakeakseni paikkaa.

Sitten toisen vuoden jälkeen sain kuulla, että minun oli pakko keskeyttää koulu vajaa puoleksi vuodeksi.

En tiennyt mitä tehdä ja kesä kuluikin aika lailla murehtiessa tulevaa syksyä. En ole ikinä pitänyt kotona yksin makaamisesta ja kaipaan aina joko koulun tai työn tuomaa rutiinia elämääni.

Kesän lopulla törmäsin pariin au pair ilmoitukseen ja silloin päätin, että olen nuori, voin valmistua myöhemminkin ja nyt olisi tilaisuus päästä toteuttamaan haavettani. Joten hain au pairiksi.

Tosiaan, kuten kerroin, ei ekoilla hauilla tärpännyt. Vietin syksyni amisten liiton (Sakki Ry) oppilaitoskiertueella ja loppusyksyn koulun rästihommia tehden. Kovan työn jälkeen pääsin kuin pääsinkin jälleen tammikuussa koulun penkille. 

Vähän ehkä ironinenkin sattuma, että ensimmäisen koulupäivän jälkeen sain sähköpostia host perheen äidiltä, olisinko vielä kiinnostunut tästä hommasta. No totta hemmetissä olin!

Pientä miettimisaikaa kuitenkin sain vielä ja hyvä niin. Oma mielipiteeni ja päätökseni oli selvä, todellakin haluan lähteä, johan tästä (tavallaan) oltiin haaveiltu se 7 vuotta. Koululta kuitenkin piti kysyä mielipidettä ja hakea jälleen keskeyttämistä. Kaikista peloista ja jäätävästä stressistä huolimatta koulu oli yllättävän myönteinen juttua kohtaan ja parin viikon päästä päätös oli selvä.

Mä lähden au pairiksi Irlantiin!

Päätös tuntui vielä hetken aika epätodelliselta, mutta kun varasin lentoliput irlantiin alkoi lähtö tuntua yhä todellisemmalta.

Lopulliset pakkaukset on vielä tekemättä, mutta esim muutto Raumalta on tehtynä ja Irlantiin mukaan lähtevät tavarat ovat aika lailla valmiina. Vaatteita on tosin sen verran, että "urhauksia" on vielä tehtävä ja aika rajulla kädellä.

Päätin myös järjestää itselleni läksiäiset (kuulostaa niin forever alone meiningiltä) jotka pidän lähtöä edeltävänä viikonloppuna, paikassa x.

Kovasti jännittää kaikki, en vieläkään osaa kunnolla sisäistää, että olen oikeasti lähdössä ja stressiä pukkaa, mutta kyllä mä oon niin valmista likkaa kuin olla voi!

Bring it on Ireland, I'm ready!

Xoxo Jassu

Ps. kuvituksena toimii randomeja kuvia koneeltani aiheena minä :D.

pps. Blogini on yhtä sotkunen ko mun elämä tällä hetkellä, mutta halusin tämän tekstin takia jo laittaa julkiseksi.

Ppps. Lopuksi halusin vielä jakaa teille mun oma tekemän (joku koulutehtävä ollut amiksessa)videon joka toimii ns. oma elämänkertana!